Yrittäjä Sari
Olen tamperelainen Niputettu Oy:n omistaja ja yrittäjä. Unisex on ensimmäinen yritykseni ja yrittäjyyteen hyppäsin suinpäin hetkeäkään miettimättä ja onneksi näin tein. Hetkeäkään en ole katunut päätöstäni. Yrittäjänä olen päässyt toteuttamaan unelmaani omasta kaupasta ja olen saanut jatkaa tapahtuma-alalla, jolla olen useamman vuoden työskennellyt. Asiakaspalvelutyö on minulle luontevaa ja sitä saan toteuttaa päivittäin kaupalla ja tapahtumissa.
”Heinäkuun 2023 alussa näin ilmoituksen, jossa Tampereella toimiva seksuaaliterveystuotteita myyvä liike Unisex ilmoitti loppuunmyynnistä. Laitoin ilmoituksesta kuvakaappauksen ystävälle saatesanoin ’Mitäköhän pankki sanoisi, jos ostaisin tuon pois?’.
10.8.2023 istuin ensimmäistä kertaa omistajana kyseisessä liikehuoneistossa ja join kuohuvaa samaisen ystävän kanssa. Tuntuu uskomattomalta, että vain viidessä viikossa onnistuin järjestämään asiat niin, että pystyn jatkamaan edellisten omistajien hyvin rakennetun yrityksen ruorissa. Pää on täynnä ideoita! Unisexin tarkoitus on olla matalan kynnyksen liike kaikille, jotka ovat kiinnostuneita seksuaaliterveytensä edistämisestä – yksin tai yhdessä kumppaninsa/kumppaneidensa kanssa. Haluan lisätä ihmisten tietoisuutta seksuaalisesta moninaisuudesta ja monipuolisuudesta tarjoamalla paikan tutustua esimerkiksi sidontaan, fetisseihin tai seksuaaliterveyden muihin osa-alueisiin.
Toivottavasti asiakkaat löytävät Unisexista miellyttävän ja ennen kaikkea turvallisen tilan, josta hakea ideoita ja virikkeitä seksuaalisuutensa tunnustelemiseen ja toteuttamiseen.”
Minun ja Meidän Unisex
Unisex on erotiikkaliike kivijalkamyymälällä ja verkkokaupalla. Unisex on myös tapahtumatila, jossa järjestetään tapahtumia eri teemoilla. Meille mikään aihe ei ole tabu. Haluamme luoda ilmapiirin, jossa kaikesta voi puhua ja montaa asiaa voi myös toteuttaa. Haluamme, että liikkeeseen on helppo tulla ja asiakkaat poistuvat hyvillä mielin.
Paljon on tapahtunut ja paljon on suunnitteilla. Pyrimme tulevaisuudessa järjestää vielä enemmän tapahtumia eri teemoilla. Myös valikoimamme kasvaa koko ajan. Mielellämme kuulemme ideoita ja visioita Unisexin tulevaisuudesta suunnasta ja valikoiman uudistamisesta.
Älä epäröi ottaa yhteyttä!
Olemme Suomen Yrittäjien ja Tampere tunnetuksi yhdistysten jäsen ja kuulumme Suomen aikuisviihde yrittäjien yhdistykseen.
Yrittäjänä toimin Nekalan-Koivistonkylän yrittäjien hallituksessa.